Kiinteä korkeus

Kivilaiturille on tyypillistä tietty kiinteä korkeus – siis pohjasta mitattuna, ei veden pinnasta. Kun vedenkorkeus vaihtelee, kivilaiturin käytettävyys vaihtelee hyvän ja huonon välillä.
Eräs ratkaisu tähän on ollut kivilaituri, joka viettää veteen rannan kaltevuutta seuraten. Laituri on rakennettu esimerkiksi yhden metrin korkuiseksi koko matkalta. Kun vesi on korkealla, käytetään laiturin rannan puoleista osaa ja matalan veden aikaan käytetään kivilaiturin kärkeä.

Pitkäikäisyys

Satoja vuosia vanhoja kivilaitureita on olemassa. Se lienee kaikista laiturimalleista pitkäikäisin eli kestävyyden näkökulmasta edistynein laituri. Usein muistot laiturin rakentajista ovat hävinneet historian utuun, mutta silti laituri yhä palvelee tarkoitustaan. Historia ja tummuneet kivet antavat kivilaiturille aivan erityisen kauneuden.

Vaikea kansi

Vanha kivilaituri on toimiva, mutta sen pinta jättää toivomisen varaa: siihen on hyvin vaikeaa saada jalalle mukava ja kestävä pinta. Syy on se, että laiturista joko suuri tai pieni osa on jatkuvasti veden alla ja jäiden liikkeelle alttiina. ”Kivikasa” eli laiturin runko elää vuosien saatossa kun pohjan antaa periksi. Silloin kannen kiinnikkeet liikkuvat ja kansi alkaa murtua. Vanhoissa kivilaitureissa kansi rikkoutuu paljon ennen kuin runko luhistuu. Ero voi olla vuosisatoja.

Vaativa rakentaa

Kuten seuraavassa kirjoituksessa esitetään, perinteisen kivilaiturin rakentamiseen liittyy monia asioita. Siihen kuluu aikaa ja voimavaroja. Ja pitkästä käyttöiästä huolimatta rakennelma harvoin on liikkumaton, staattinen.

Maiseman osa

Vanha kivilaituri on kiistatta maiseman osa. Se kertoo menneen ajan ihmisten pyrkimyksistä ja kovasta työstä. Sillä on historiallinen kauneus kuten pyramideilla – mutta sen käytettävyys ei ole aina kohdallaan. Kun se kerran on asettunut maisemaan, siinä se todennäköisesti pysyy. Niin hyvässä kuin pahassa.
Nykyajan käytettävyyteen vaikuttaa se, kuinka paljon laiturin runkorakenne on liikkunut vuosien saatossa. Kunnostamista haittaa usein se, että kivilaituri on yleensä tehty niin suurista kivistä kuin on ollut mahdollista siirtää. Se tarkoittaa, että nykyään kunnostaminen on tehtävä koneiden avulla.